Kipeänä

Hei,
en ole kirjoitellut nyt vähään aikaan kun oli ensin molemmat pojat kipeinä että heillä oli flunssaa, joten eivät oikeen nukkuneet päivisin tai öisin kunnolla. Niin en jaksanut silloin kirjotella, ja sitten kun pojat paranivat niin minä tulin heti kipeäksi niin en jaksanut silloinkaan oikein kirjoitella kun meinannut saada kunnolla levättyä kun piti noita pikkusia hoitaa. Mutta onneksi äitini tuli nyt tänään viikonlopun ajaksi tänne minun kaveriksi niin hän hoitaa päivisin poikia niin saan levättyä kunnnolla niin toivon mukaan paranisin mahdollisimman nopeasti.
Ja pojat ovat muutenkin vähän itkuisempia kuin normaalisti, kun molemmille tulossa ensimmäiset hampaat. En ole oikein saanut melkein 2 viikkoon nukuttua kunnolla, mutta toivon mukaan nyt saan viikonloppun aikana edes vähäsen paikkailtua. Ja tuossa äsken katsoin loppuun vikan harry potter elokuvan kun tuossa joku aika sitten aloin katsomaan taas alusta kaikki elokuvat, minulla on myöskin ne kaikki kirjat. Ja tykkään niistä kirjoista kylläkin enemmän, kun niissä kuitenkin kerrotaan niin paljon enemmän ja elokuvissa ole läheskään kaikkea mitä kirjoissa kerrotaan. Mites tykkäättekö te harry pottereista? Vai mimmoisista kirjoista/elokuvista tykkäätte? Mutta lopettelen tältä kerralta kun pitää mennä äidin avuksi kun molemmat nyt kauhean kikkuisia ja sitten mennä vähäksi aikaa lepäilemään sänkyyn.
Sara

Kommentit