Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2017.

Kipeänä

Hei, en ole kirjoitellut nyt vähään aikaan kun oli ensin molemmat pojat kipeinä että heillä oli flunssaa, joten eivät oikeen nukkuneet päivisin tai öisin kunnolla. Niin en jaksanut silloin kirjotella, ja sitten kun pojat paranivat niin minä tulin heti kipeäksi niin en jaksanut silloinkaan oikein kirjoitella kun meinannut saada kunnolla levättyä kun piti noita pikkusia hoitaa. Mutta onneksi äitini tuli nyt tänään viikonlopun ajaksi tänne minun kaveriksi niin hän hoitaa päivisin poikia niin saan levättyä kunnnolla niin toivon mukaan paranisin mahdollisimman nopeasti. Ja pojat ovat muutenkin vähän itkuisempia kuin normaalisti, kun molemmille tulossa ensimmäiset hampaat. En ole oikein saanut melkein 2 viikkoon nukuttua kunnolla, mutta toivon mukaan nyt saan viikonloppun aikana edes vähäsen paikkailtua. Ja tuossa äsken katsoin loppuun vikan harry potter elokuvan kun tuossa joku aika sitten aloin katsomaan taas alusta kaikki elokuvat, minulla on myöskin ne kaikki kirjat. Ja tykkään niistä ...

Vähäsen vielä lisää tietoja minusta

Hei! Sain juuri pojat nukkumaan nii tässä nyt juon aamukahvia ja ajattelin vähän kirjoitella itsestäni vähän lisää. Eli tosiaan olen siis 22- vuotias yksinhuoltaja äiti kaksospojille. Tällä hetkellä en harrasta mitään, aikaisemmin tuli lenkkeiltyä jonkun verran mutta nykyään vähemmän. Nuorempana tuli käytyä koiran kanssa lenkillä ja välillä yksinäänkin. Nykyään sitten jos käyn lenkillä niin ne on sitten poikien kanssa tehtyjä vaunu lenkkejä, että muuten ei tule käytyä. En kyllä oikein ehtisikään kun tosiaan yksinään kotona poikien kanssa. Ja poikien nimet ovat Lauri ja Luka, ja koska olen yksinhuoltaja ja kun ovat kaksoset niin minulla käy pari kertaa viikossa semmoisesta lapsiperheiden kotipalvelusta yksi tyyppi vähän auttelemassa minua. Esimerkiksi se voi lähteä vaikka poikien kanssa ulos pariksi tuntia ja minä saan silloin vähän omaa aikaa jotta voin vaikka nukkua tai tehdä mitä nyt haluankin sitten, ja siitä on kyllä ollut todella iso apu että saanut sitä omaa aikaa jolloin sitte...

Blogin aloitus

Hei kaikille lukijoille! Päätin aloittaa blogin kirjoittamisen, jotta saisin purettua aina näin tällä tavalla ajatuksia, ja saisin myöskin samalla aina jotain puuhaa kun muuten olen vain lasten kanssa kotona. Yleisesti kirjoitan siis ihan omaksi ilokseni, mutta tottakai olisi kiva saada kommentteja ja lukijoita jotka olisivat kiinnostuneita lukemaan postauksiani. Ja huomioin tietysti jos tulee jotain toiveita mistä haluaisitte minun kirjoittavan. Voisin tässä ensimmäisessä blogissa kertoa hieman itsestäni. Eli olen siis 22- vuotias nuori nainen, ja olen 2 aivan ihanan kaksopojan yksinhuoltaja äiti. Pojat ovat tällä hetkellä 3kk ikäisiä joten olen heidän kanssaan kotona, ja lykkäsin opintojani kun jäin äitiyslomalle. Elikkä pojat syntyivät tuossa 14.12.2016 Asun kuopiossa tämmöisessä pienessä yksiössä mut kesällä on tarkoitus muuttaa uuteen ja isompaan asuntoon, että on ollut asunnon haku päällä jo ennen kun pojat syntyivät mutta en löytänyt silloin vielä hyvää asuntoa. Mutta on minu...